Viime viikonloppuna piipahdimme Turun näyttelyssä ja ihan mukavalla menestyksellä. Tiukka tuomari antoi Zemille EH:n ja minustakin Zemi ei oikein ollut itsensä. Olisiko juoksu tulossa(?). Sori sen sijaan sai ERI:n ja oli lopulta PN3 ja VSP-veteraani. Hyvä Sori!
Minä jätin Jutan kotiin, vaikka se oli siis ilmoitettu, koska en olisi saanut kasvattajaluokkaa kasaan kuitenkaan ja näin vältyin itse kehään menolta;)

Pentulaatikossa käy hirveä melske ja suurin osa pennuista on jo varattu. Yksi värivirheellinen uros ja yksi edullisempi narttu on vielä vailla kotia näillä näkymin.
Jotenkin vaan kaikki pennut näyttävät hyviltä, johtuneeko väristä;)

Ensi kuukausi ollaan kokonaan kotona, mätsärissä käydään 13.2. Pitää käydä kokeilemassa muistaako Husse vielä mitä näyttelyssä pitää tehdä.